Kaikella on tarkoituksensa

 

KAKSIPÄINEN JOUTSEN




16.5.2022 osa 8 kaikella on tarkoituksensa

” Hyvä blogin lukija, rakas lapseni siellä maan päällä. Olen Jaspis kaukaiselta planeetalta/ tähdeltä, jossa kaikki on toisin kuin teillä siellä.

” Rakas lapseni siellä maan päällä. Kiitämme teitä kaikkia tämän blogin lukijoita ja teitä, jotka olette kirjanneet palautetta tähän kanavaan. Kiitämme myös teitä, jotka ette ole palautetta kirjanneet, vaikka sanoma on koskettanut teitä. Läikäyttänyt sydäntänne ja soinut teidän sisällänne. Sillä me näemme kyllä, että monille näin on käynyt. Kiitos siitä, että olet vastaanottanut ja kiitos siitä, että olet muille myös kertonut. Ja niin moni on saanut kannustusta, moni on saanut lohdutusta ja moni on saanut rakastavia viestejä.

Ne viestit ovat kulkeneet pitkiä matkoja juuri sinulle. Ne ovat tulleet läheisiltäsi, niiltä, jotka ovat jo tällä puolen. Ja kun olet niitä lukenut, he ovat pitäneet sinua kädestä kiinni. Rauhoittanut ja tyynnytellyt ja kertonut kuiskaten korvaasi, että olet rakas ja olemme tässä vierelläsi usein. Kiitos tästä teille.

Sitten menemme tämän kerran blogiin ja sen viesteihin. Haluan nyt kertoa sinulle siitä, miten niin monet asiat saavat sinut ilahtumaan, kun vain huomaat sen. Ja haluan kertoa myös siitä, miten ihmettelet joskus ns. ”läheltäpiti” - tilanteitta. Sellaisia, että et vahingoittunutkaan, että et satuttanutkaan itseäsi, että kuin hiuskarvan varassa pelastuit. Ne ovat tärkeitä hetkiä sekä meille että sinulle. Silloin sinua ohjataan suurella, mutta lempeällä otteella. Sinua halutaan pelastaa ja halutaan kannustaa elämään siellä. Näkemään monia asioita tässä elämässä, sellaista mitä et ole vielä ennättänyt tai huomannut elämän sinulle tuovan. Ne ovat niitä hetkiä, jolloin ehkä huomaat, miten paljon arvokasta olet saanut elämääsi. Miten paljon hyvää ja miten paljon kaunista ympärilläsi onkaan. Kun vain katsot ja kun osaat nähdä.

Sinun oli tarkoitus pelastua, ettet jäänytkään auton alle, ettet kaatunutkaan, ettet mennytkään mukaan sellaiseen, joka olisi ollut sinulle vahingollista, ettet ostanutkaan sitä asuntoa tai matkustanut tuohon kohteeseen. Niin paljon elämääsi ohjataan koko ajan. Suorastaan enkeleiden armeija kulkee rinnallasi koko ajan lempeästi ohjaten.

Jotkut pelastukset ovat olleet suuria. Silloin paremmin huomaat, mitä olisi voinut tapahtua. Mutta suurin osa niistä pelastuksista on pieniä, pieniä, kevyitä ohjauksia, että ei sinne suuntaan, vaan tänne suuntaan. Ohjaukset sitten jatkuvat ja voimistuvat, jos et nyt ihan ole niitä huomannut. Jos olet ohittanut ja taas on tullut tönäys toiseen suuntaan.

Kaikki on sinun parhaaksesi. Kaikella on tarkoituksensa. Ja kun opit huomaamaan näitä, löydät polkusi täynnä pieniä ja isompia ohjauksia, johdatuksia. Kun katsot ja tarkastelet elämääsi taaksepäin, saatat nähdä, että silloin tapahtui niin. Miksiköhän?  Ja tuolloin minulle kävi noin. Miksiköhän?  Onkohan tässä nyt jotain sellaista, että minun olisikin pitänyt tehdä toisin. Siksikö koko ajan tuntuu, että tämä asia ei mene eteenpäin. Koen aina kuin hankaluutta, vastoinkäymisiä, jotka jatkuvat, kun toimin noin. Silloin voisit pysähtyä ja kysyä, että kerro minulle, mihin suuntaan minä voin mennä. Anna minulle jokin merkki. Ja niin sinulle annetaan merkkejä.

Me täällä toisella puolella katsomme ja seuraamme kulkuasi siellä maan päällä. Välillä iloiten, välillä huolestuneina. Mutta emme halua sinulle mitään pahaa, kun välillä tönäisemme tai vedämme sinua pois sellaisesta, mikä ei ole sinulle hyväksi. Etkä sinä tee mitään väärää, vaikka useamman kerran menet kuin samaan ”lankaan”, et näe, että tuo ei ole sinun juttusi. Silloin polkusi vähän kuin junnaa paikallaan. Menet askeleen eteen ja kaksi taakse ja välillä vähän sivuillekin. Lopulta askeleesi alkavat kulkea parempaan suuntaan. Ja silloin kun katsot, voit nähdä, että voi millaista sik sak- polkua olenkaan kulkenut. Ole itsellesi armollinen. Anna anteeksi polkusi mutkat ja taaksepäin menot. Ne ovat olleet kuitenkin tarkoituksenmukaisia oppeja johonkin asiaan. Ja niin matkanteko eteenpäin muuttuu helpommaksi. Kunnes..oppeja tulee aina lisää sinun parhaaksesi.

Rakas lapseni, sinua ohjataan ja sinua suojellaan. Sinulla on kuitenkin vapaa tahto valita. Valita polkusi suunta ja valita polkusi mutkat. Sinä olet meille hyvin rakas ja niin ainutlaatuinen siellä maan päällä. Ei ole toista kaltaistasi kuin sinä olet.  

 

Tämä kanavoitu Blogi tulee Jaspiksen ohjauksella juuri sinulle, sinun parhaaksesi.

Ota se vastaan sellaisena kuin olet.

kiittäen Eleonoora

Kommentit

  1. Kiitos Eleonoora kun välitit tämänkin kauniin viestin. Se vahvistaa uskoa elämään. Se antaa toivoa. On totta, että usein emme näe sitä mikä meillä on hyvin. Esimerkkinä ihminen, jolla ei ole oikeastaan mikään huonosti, mutta kokee kuitenkin, että mikään ei olisi hyvin. Tämä on yleistä. Puhumattakaan meistä, joilla on suuria huolia, jolloin kaikki pienempi tai jopa suurempi hyvä helposti jää huomaamatta. Siitä pitää itseään jatkuvasti muistuttaa. Ja ennen kaikkea antaa anteeksi itselleen ja samoin myös muille. Kiitos <3 H

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Portit 2, Pään kääntäminen ja valinta

Kuka minä olen, Kulkuvälineesi 1

Joulukalenteri 1, Sielun rauha