Kuka minä olen olen; Kulkuvälineesi 2

 

                                                             KAKSIPÄINEN JOUTSEN

Kaksipäinen Joutsen 16.2.24, osa 87: Kuka minä olen; Kulkuvälineesi 2

”Rakas lapsemme siellä maan päällä, siellä missä oletkin, kun tätä luet ja mielessäsi pohdit, sydämessäsi tutkit.

Mielesi voi luoda monenlaisia mielikuvia, sellaista, jota ei ole, mutta jota kuin välähtelee eteesi. Ja sitten sinä joudutkin taas valinnan eteen. Sinut kuin laitetaan sen eteen, että opit erottamaan mielen ja sydämen äänen toisistaan. Että kuin uskallat luottaa omaan intuitioon, siihen, joka on sisäinen viisautesi, ikiaikainen tieto. Se mitä olet kerännyt vuosisatojen ja tuhansien aikana. Miljoonien vuosienkin ajan kerännyt olet. Kun olet kasvanut ja kehittynyt.

Kun avaat sydämesi ja avaat sen portin sinne sisimpääsi ja näet rakkauden valon, silloin sinä kuulet sydämesi äänen. Silloin lepattava mielesi ei tule kuiskimaan korvaasi sitä ja tätä. Ymmärräthän sen rakas lapsemme. Sillä sitä olet siellä oppimassa, sitä juuri olet oppimassa.

Viime kerralla sait opastustamme kulkuvälineestä, joka sinulla on. Sitä jo avasimme sinulle. Olethan muistanut hoitaa kehoasi, sitä kulkuvälinettä, jonka olet saanut. Oletko kiittänyt ja hellinyt. Jos olet unohtanut, niin pysähdythän nyt hetkeksi. Pidät kuin tauon. Opastamme sinua sen jälkeen, kun olet silittänyt kehoasi ja kertonut sille, miten paljon sitä rakastat, miten iloinen olet siitä, että sinulla on juuri sellainen keho. Ja kuuntele mitä kehosi kertoo sinulle. Vietä hetki kehosi kanssa. Jatkamme sitten.”

 

Eleonoora: Kiitos korkein ja henkimaailma, että näin konkreettisesti meitä muistutatte, siitä muistutatte, että oikeasti tarttuisimme hetkeen ja kuuntelisimme. Että emme vain lukisi ja sitten unohtaisi. Niin minäkin olen tehnyt, en aina ole ollutkaan läsnä.

Korkein ja henkimaailma: ”Niin se on rakas Eleonoora ja lukijani, niin se on. Näemme niin paljon sellaista kiirettä ja hosumista ja sellaista, että teidät pitää kuin pysäyttää, kun ette itse niin tee. Vaikka luulette, että nyt minä teen, niin kuitenkin se sitten jää ja se hetki voi mennä kuin ohi.

Eikä se tapahdu näin pelkästään kehon kanssa, vaan kaikessa sitä tapahtuu, että kuin mielessä on niin monta asiaa ja tuo pitää hoitaa ja tuo. Ja sitten se aika menee siihen kuin säntäilyyn.

Rakas lapsemme ja sitten kehonne yrittää pysyä kaiken sen tahdissa. Ja arvaatkin jo, mistä haluamme nyt sinua muistuttaa, mikä on jatko kulkuvälineelle siellä maan tasolla. Mitä sinne kulkuvälineeseen kertyy, arvaat jo sen, eikö niin, rakas lapsemme.

Sinne kertyy se kiire, se hätäily ja säntäily. Ja kehonne reagoi ja yrittää pysyä mukana. Ja sinne kertyy sitä kuormaa, jota sinne ei tarvita. Ei keho tarvitse stressikuormaa, ei siellä ole sille paikkaa ja jos onkin pienen kolon verran, niin se stressi ei kyllä mahdu siihen koloon, siihen, jota täytätte kuin jatkuvasti. Ettekä laske siitä kuormasta irti, vaan kynsin ja hampain pidätte kiinni.

Katsopa rakas lapsemme tuota kuvaa. Suuri puu, joka nousee korkeuksiin ja siellä ylhäällä on latva, joka haarautuu moneen suuntaan. Se hakee valoa, se haluaa valoon, kohti taivasta. Ja siellä on tilaa hengittää ja olla. Ja sen runko on vahva. Se on kasvanut vuosisatojen ajan ja juuret on syvällä maassa. Vahvana se seisoo.

Ei se ole täydellinen, ei ole. Kaarnoja puuttuu ja aukkoja on. Pinta on rosoinen. Oksia on pudonnut ajan saatossa. Mutta miten harmoninen se on ja tuo niin monelle muullekin rauhan, sinullekin sen tuo. Eikä oksia ole runko täynnä, vain tarpeellinen määrä on.

Muistathan, että kaikki on kuin symboliikkaa, mutta sen avulla on helpompi opastaa teitä maan kulkijoita.

Kyllä tuota puutakin on koeteltu, monella tavoin on koeteltu, niin kuin sinuakin on. Ja voit ehkä nytkin tuntea kuormaa harteillasi. Sellaista, että jaksanko kantaa ja pitääkö minun kantaa. Kehosi oireilee silloin.

Se haluaa sinulle kertoa, että ymmärrän sinua ja tiedän, että sinulla ei ole nyt helppoa, mutta olisiko nyt aikaa hengähtää ja ottaa kuin tauko, että sekä sinä että minä keho, voisimme elpyä. Voisimme kuin ottaa aikalisän.

Sillä kulkuvälineesi tarvitsee välillä huoltoa, tarvitsee voitelua. Tarvitsee korjausta ja tarvitsee huolehtimista. Tarvitsee rakkautta. Kosketusta. Lämpöä ja myötätuntoa. Se on sitä itsensä rakastamista. Se, että ottaa vastaan ja antaa, sitä tarkoitetaan itsensä rakastamisella. Oletko unohtanut sen rakas lapsemme.

Vaikka kaikki ei aina palaudukaan entiselleen, vaikka oksia puuttuu ja kaarnapaloja, niin keho vahvistuu ja sinä vahvistut. Happi kulkee jälleen, ei olekaan niin ahdistava olo. Kehon jännitys helpottuu ja sinä jaksat paremmin.

Et sinä tarvitse kaikkia niitä oksia, joita hamuat. Et sinä tarvitse kaikkia kaarnapaloja. Vähempi riittää. Ja vähempi voi olla paljon enemmän kuin nyt ajattelet. Kun olet kiitollinen siitä, mitä sinulla on ja annetaan nyt. Et ole huonompi kuin toinen puu vierelläsi, etkä ole parempi.

Kun vapautat itseltäsi taakkaa, sitä, joka on ylimääräistä, sitä, joka tuo ahdistuksen, sinulle vapautuu tilaa olla ja hengittää. Olla se, joka olet. Olla se, jonka vuoksi sinne maan tasolle tulit. Olla rakkausvalo, joka säteilee ja loistaa. Kun ymmärrät sen, sinä et tarvitse sitä kaikkea, jota mielesi haluaa sinulle luoda.”

 

Lempeydellä ja rakkaudella henkimaailmasta

sinun parhaaksesi Eleonoora