Kuka minä olen, Lapsuuden perhe 2, näyttämö

 

                                                           KAKSIPÄINEN JOUTSEN

Kaksipäinen Joutsen 22.3.24, osa 92: Kuka minä olen, Lapsuuden perhe 2, näyttämö

"Rakas lapsemme, tässä taas olemme, lähelläsi olemme, kun tätä luet ja sydämessäsi tutkit. Et ole yksin, ympärilläsi on paljon auttajia, heitä on, jotka ovat valmiina sinua tukemaan. Kun vaan pyydät, kun vaan otat vastaan sen avun, rakas lapsemme.

Nyt on aika, sellainen aika on, että opitte, kuin pimeyden kautta opitte sitä, mitä teille halutaan näyttää. Kuin valinta, ensin toinen puoli ja sitten toinen puoli. Että katso rakas lapsemme, katso tarkkaan ja pohdi, missä sinä nyt menet. Näetkö polkuusi, vaikka pimeys laskeutuisi ja tuntuisi, ettei mitään näy. Näetkö rakas lapsemme, kun toinen puoli valaistaan. Haluatko katsoa valoon päin, sinne, mikä näyttää totuuden. Vai haluatko peittää silmäsi ja sulkea ne? Sitä nyt kysytään ihan teiltä kaikilta, rakas lapsemme, sinultakin kysytään Eleonoora.”

 

Eleonoora: Kiitos kun tästä aiheesta kerrotte, sillä niin moni meistä kuin kamppailee itsensä kanssa, kärsii ja etsii vastauksia. Ja haluaa, että tulisi nopea muutos, että kaikki muuttuisi äkkiä. On ahdistavaa kokea näitä raskaita energioita. Kiitos opastuksestanne Korkein ja henkimaailma.

Korkein ja henkimaailma: ”Niin, siellä teidät laitetaan estraadille, kukin omaan paikkaansa ja sitten jaetaan kuin rooleja. Mutta et aina välttämättä halua sitä roolia, kun se sinulle annetaan. Se ei olekaan aina mieleinen rooli sinulle. Mutta olet tullut sinne näyttelemään sen roolin. Niin rakas lapsemme, olet valinnut sen roolin ja nyt se käsikirjoitus on edessäsi.

Se on kuin lapsuuden näyttämö, sellainen, että tuntuu ahdistavalta. Kun kaikki ei olekaan sitä, mitä halusit. Sellainen rooli sielläkin on joillekin tullut vastaan. Sellainen, että on kuin hukassa ja tuntuu, että on jäänyt yksin. Vaikka ei olekaan. Oikeasti ei ole koskaan ihan hukassa. Mieli voi olla hukassa, mutta sisin ei ole koskaan hukassa. Olet kadottanut silloin sen sisimpäsi äänen, sen, joka kuiskaa sinulle, että jatka ja anna meidän auttaa. Katsohan, kaikki järjestyy kyllä, ihan kaikki.

Kun katsot tuota kuvaa, niin se näyttää sinulle sellaista, mitä nytkin voit kokea. Sillä muistoja tuodaan sinne sisimpääsi ja ne kuin auttavat sinua näkemään asiat nyt toisin. Toisin kuin silloin, kun ne muistot on eletty, koettu on. Silloin näkymä oli epäselvä, oli kuin sumun peitossa. Ja voi olla nytkin. Siihen on laitettu kuin sumuverho päälle, vaikka sitä ei oikeasti olekaan. Ei ole silloin kun katsot sielusi silmin, katsot sydämen taajuudella, et mielesi rakentaman illuusion kautta pelon ohjaamana.

Ne muistot jostain hyvin kaukaa, lapsuudestasi tai ne voivat tulla kauempaakin kuin siitä elämästä, jota nyt elät. Ne muistot, kun tunsit olevasi kovin hukassa ja yksin. Kun tunsit, että kaikki kääntyivät kuin sinua vastaan. Ja niin suljit linjan. Suljit pois sen ohjauksen, joka sinua koko ajan auttaa.

Silloin tuntui ja muistot voivat nytkin tuntua siltä, että olet kuin vankilassa. On vaikea hengittää, kuin happi loppuisi. Tai että jalkasi eivät toimi, ne eivät auta sinua, olet kuin suljettu johonkin. Ja se tuntuu sellaiselta, että kukaan ei auta, eikä kannattele. Ja teitä on monia sellaisessa tilanteessa nyt. Tuntuu, että haluatte jakaa toisten kanssa asioita ja haluatte kuin antaa lisää virtaa sille, että miten kaikilla on huonosti asiat. Mutta onko se totta rakas lapsemme. Onko se totta vai onko se illuusio. Sellainen tunteiden illuusio, että tuntuu pahalta, olo on huono ja surullinen, sellaiseltako tuntuu. Että ei ole ulospääsyä, vaikka onkin.

Sillä ketään teistä ei laiteta tällaiseen tilanteeseen, ellei se ole sinun parhaaksesi. Niin rakas lapsemme, juuri niin se on. Jos katsot vain toisen puolen, niin näet suljetun piirin, jonka sisällä kaikki särkyy. Mutta jos katsot myös toisen puolen, näet, että aina on yhteys sinne sisimpääsi ja tälle puolelle, että aina on tarkoitus kaikella ja sinua kuullaan kyllä. Sinua autetaan, mutta oletko valmis ottamaan vastaan apua.

 

Oletko valmis tarttumaan ojennettuun käteemme, kun haluamme vetää sinut ulos tuosta kuin vankilasta. Sillä niin haluamme tehdä. Haluamme auttaa. Mutta se apu ei tule aina sormia napsauttamalla. Se tulee hitaasti ja se tie laittaa käymään läpi kaiken sen, mitä nyt täytyy ymmärtää. Se ymmärrys tapahtuu usein kipujen kautta. Ja katsomalla niiden kipujen taakse ja kipujen sisään ja ymmärtämällä, miksi sinä tarvitset kivut, ne, jotka ovatkin pelastajiasi.

Ne auttavat ulos myös lapsuuden kodista. Auttavat siirtymään matkalle itseen ja oppimaan lisää itsestäsi. Ja siihen on apukeinoja, siihen on ratkaisuja. Mutta sinun on elettävä se rooli ja ne roolit, jotka ovat vastenmielisiä ottaa vastaan. Ne eivät ole ihania prinssi - ja prinsessarooleja, vaan usein pimeyden kautta kulkevia rooleja. Muuten et löydä valoa, ellet näe ensin pimeyttä.

Ole siis luottavaisin mielin ja sydämin, anna asioiden kulkea omaa rataansa. Ota vastaan ja kiitä, sillä silloin sinä elät sen ja koet sen, jonka tämä aika tuo sinulle kuin lahjaksi. Vaikka se ei siltä sinusta näytä. Kaikki on sinun parhaaksesi. Matkasi jatkuu. Avaa siis portti ja astu rooliisi, joka odottaa sinua. Elä ja koe, rakas lapsemme, olet rakkaus ja olet valo, sitä sinä olet täynnä. Kaikki on jo aikaisemmin kirjoitettu, se roolisikin on, sinun parhaaksesi. Tartu käteemme ja luota, luota apuumme. Ja siitä jatkamme seuraavalla kerralla.”

 

Lempeydellä ja rakkaudella henkimaailmasta,

sinun parhaaksesi Eleonoora