Matka elämästä elämään 1

 

                                                             KAKSIPÄINEN JOUTSEN

Kaksipäinen Joutsen 18.4.25, osa 133: Matka elämästä elämään 1

”Rakas lapsemme siellä maan tasolla, siellä kulkemassa olet. Tiesi on välillä kuin ilon täyttämää onnellista aikaa, runsautta ja askeleesi kulkee kevyesti. Nautit elämästä ja ympärillä olevista ihmisistä ja tunnet kaiken kuin soljuvan mukavasti eteenpäin. Kunnes.

Kunnes tuleekin aika, jolloin tuntuu, että mikään ei kuljekaan, on kuin pysähtynyt olotila. Kaikki mitä kuin yrität saada aikaan, ei onnistukaan. Kaikki mihin sormesi laitat ja kosketat, kaikki tuntuu valuvan sormiesi läpi ja käteesi jää vain jäljet siitä, mitä yritit. Tunnet epäonnistuneesi. Ja valo kuin katoaa jonnekin, vaikka kuinka sitä yrität etsiä.”

 

Eleonoora: Kiitos Korkein ja henkimaailma, että saan taas yhteyden teihin. Kiitos, että opastatte meitä ymmärtämään maan tason polkuja, sellaisia alamäkiä ja ylämäkiä ja niitä paikkoja, kun mikään ei tunnu liikahtavan.

Korkein ja henkimaailma: ”Niin rakas lapsemme, kaikella on tarkoituksensa, ihan kaikella on. Jokainen teistä on halunnut sinne maan tasolle, syystä on halunnut tulla. Ei mikään ole tarkoituksetonta, mikään ei ole.

Joku elämä voi tuntua sellaiselta, että nautin kaikesta ja kuljen omaa tietäni, saan kuin tehdä sitä, mikä tuntuu hyvälle. Olen kuin elämäni valtias ja minä ihmettelen heitä, jotka aina valittavat. Ihmettelen myös heitä, jotka eivät osaa järjestää omaa elämäänsä. Heitä, jotka eivät näytä kuin saavan mitään aikaiseksi, heitä, jotka aina kompastelevat. Se on heidän syynsä, se on kuin tarkoitettu heille, itsepä ovat elämänsä tuollaiseksi tehneet. Eivät ole osanneet valita. Mutta miten hakoteillä silloin onkaan. Mikä on tämän elämän tarkoitus?

Joku elämä voi tuntua sellaiselta, että kärsimyksiä tulee koko ajan, en pääse eteenpäin ja tuntuu, että nuo toiset saavat aikaan koko ajan suuria, minä en mitään. Vaikka kuinka yritän, en onnistu. Miksi olen näin huono, miksi minulle aina käy näin. Mutta miten hakoteillä silloin onkaan. Mikä on tämän elämän tarkoitus?

Joku elämä voit tuntua sellaiselta, että joku kuin rysähdys saa aikaan sen, että kuin lyyhistyn. Kuin käsittämättömien tapahtumien jälkeen lyyhistyn. Ja sitten nousen sieltä askel kerrallaan. Olen menettänyt jotain, ehkä paljonkin. Minua on pilkattu, mutta nousen kuitenkin ja valo alkaa loistaa silmissäni. Rakennan ja välillä onnistun, rakennan ja välillä se rakennus kaipaa korjausta, ei se mennyt ihan oikein. Rakennan ja alan nähdä, että joku asia, joku valintani kantaa ja toinen valintani onkin kuin hukkaan tuhlattua aikaa. Että kuin alan kasvaa, vaikka en olisi uskonut niin tapahtuvan. Olenko silloinkin hakoteillä, mikä on tämän elämän tarkoitus?”

Eleonoora: Kiitos Korkein ja henkimaailma, että autatte meitä katsomaan siihen elämämme peiliin ja näkemään muutakin kuin vain omat kasvot. Autatte näkemään monia kasvoja ja monia kuin elämiä, joita olemme eläneet. Ja kuin näkemään sisäämme.

Korkein ja henkimaailma: ”Katsohan rakas lapsemme tuota puuta, tuota symbolikuvaa, jonka valitsimme yhdessä Eleonoora kanssasi. Katsohan, miten monenlaisia vaiheita kuin elämiä, näkyy siinä. Näkyy kuin vanhoja haavoja ja uusia haavoja, tapahtumia, jotka sinua ovat opettaneet.

Näkyy monenlaisia oksia, monenlaisia uusia alkuja, vahvoja oksia ja niitä, joiden ei tarvinnutkaan kasvaa, ne kuin kuivuivat ja tippuivat ajan kanssa pois. Tynkiä näkyy vielä, kuin muistuttamassa niistä, mitkä eivät olleet tärkeitä, ne oli aika heittää pois.

Näkyy kuin vielä tuoreita haavoja, mutta kuitenkin ne ovat jo saaneet ”balsamia” suojakseen. Ne paranevat pikku hiljaa ja eheytyvät, jos niin valitset.

Näkyy vahvoja oksia, sellaisia, joita olet vahvistanut useiden elämien ajan. Sellaisia, jotka ovat jo haaroittuneet ja joilla olet auttanut muita ympärilläsi olevia, auttanut ja tukenut. Mutta huomaathan, että niissäkin oksissa on sellaista, jonka on aika kuin kuivua pois.

Eri elämissäsi tapahtuu koko ajan uudistumista. Voit vahvistaa valoa tai voit vahvistaa pimeyttä. Sinun valintasi. Voit antaa haavalle ”balsamia” tai voit kaivaa ja kaivaa sitä, niin että se ei pääse paranemaan. Voit kuin aloittaa uutta, voit antaa sellaisen mennä, joka ei uudista sinua. Tai isket päätäsi kuin seinään. Aina vaan uudestaan.

Mutta katsohan rakas lapsemme, katso miten vahva sisimpäsi on, se runko, sielusi ei koskaan kuole, se on. Rakenna siis sitä, mitä olet tullut tänne rakentamaan. Ja tämän pohtimista jatkamme seuraavilla kerroilla lisää. Luota ja usko, elä rakas lapsemme siellä maan tasolla. Kiitä siitä, että olit rohkea ja sinne tulit.”

Sinun parhaaksesi lämmöllä ja rakkaudella Eleonoora